Uskal­latko sanoa “ei”? Ter­vei­den rajo­jen aset­ta­mi­nen on taito, joka vapaut­taa syyllisyydestä

Jat­kam­me­kin mar­ras­kuun tee­mamme, ihmis­suh­tei­den ja rajo­jen, parissa. Tun­tuuko “ei”-sanan sano­mi­nen sinusta kos­kaan mah­dot­to­malta? Ehkä tun­net pis­ton syyl­li­syyttä heti, kun yri­tät pitää puo­lesi. Ter­vei­den rajo­jen aset­ta­mi­nen on taito, jota monet meistä jou­tu­vat opet­te­le­maan aikui­sena. Tässä artik­ke­lissa ker­ron sinulle sen, että rajat eivät ole muuri, vaan ovi ter­veem­pään vuorovaikutukseen.

Miksi “ei” on niin vai­kea sana?

Jos “ei”:n sano­mi­nen tun­tuu sinusta vai­kealta, taus­talla on usein syvään juur­tu­nut pelko. 

Kuten viime vii­kon blo­gissa käsit­te­limme, saa­tat pelätä tie­dos­ta­mat­tasi, että rajo­jen aset­ta­mi­nen joh­taa hylä­tyksi tule­mi­seen, konflik­tiin tai sii­hen, että toi­nen ei enää pidä sinusta. Ehkä olet oppi­nut, että sinun arvosi mita­taan hyö­dyl­li­syy­tesi tai mukau­tu­vai­suu­tesi kautta. 

Tämän vuoksi saa­tat kokea voi­ma­kasta syyl­li­syyttä, kun yri­tät aset­taa omat tar­peesi etusi­jalle. Tun­tuu siltä, kuin teki­sit jotain vää­rää, vaikka todel­li­suu­dessa yri­tät vain huo­leh­tia omasta jaksamisestasi.

Rajat eivät ole muuri, vaan ovi

Monet meistä ajat­te­le­vat, että rajat ovat kuin kor­kea muuri, jonka raken­namme itsemme ja mui­den välille. Ajat­te­lemme, että rajat ovat kyl­miä, itsek­käitä ja torjuvia. 

Todel­li­suu­dessa asia on päin­vas­toin. Ter­veet rajat eivät ole muuri, vaan ovi, jossa on lukko. Sinä itse pää­tät, mil­loin avaat oven, kenet pääs­tät sisään ja mil­loin pidät sen kiinni. 

Rajat eivät kat­kaise yhteyttä, vaan teke­vät siitä tur­val­li­sem­man. Ne ker­to­vat toi­sille, miten koh­te­let itseäsi ja miten odo­tat mui­den koh­te­le­van sinua. Kun rajasi ovat sel­vät, ihmis­suh­teesi eivät perustu enää pel­koon tai miel­lyt­tä­mi­seen, vaan aitoon kunnioitukseen.

Miten opet­te­len aset­ta­maan rajoja käytännössä?

Rajo­jen aset­ta­mi­nen on taito, ja kuten kaikki tai­dot, se vaa­tii har­joit­te­lua. Sinun ei tar­vitse aloit­taa suu­rim­masta ja pelot­ta­vim­masta tilan­teesta, vaan voit aloit­taa pie­nistä, arki­sista asioista. 

Har­joit­tele sano­maan “ei” mata­lan kyn­nyk­sen pyyn­nöille, jotka eivät tunnu sinusta hyvältä tai joi­hin sinulla ei ole aidosti aikaa. 

Tär­keää on myös olla sel­keä ja suora. Sen sijaan, että kek­sit pit­kiä ja moni­mut­kai­sia seli­tyk­siä, jotka usein vain lisää­vät omaa ahdis­tus­tasi, voit sanoa yksin­ker­tai­sesti: “Kii­tos kysy­mästä, mutta en pysty tällä ker­taa” tai “Tämä ei nyt sovi minulle.” Huo­maa, että sinun ei tar­vitse pyy­tää anteeksi sitä, ettet pysty tai ehdi.

Yritä myös käyt­tää “minä”-viestejä. Sen sijaan, että sanoi­sit “Sinä vaa­dit minulta aina lii­kaa”, voit sanoa “Minä en jaksa nyt ottaa tätä vas­tuul­leni.” Tämä siir­tää kes­kus­te­lun syyt­te­lystä oman koke­muk­sesi ja jak­sa­mi­sesi ilmaisemiseen. 

On myös tär­keää ymmär­tää, että saa­tat aluksi tun­tea syyl­li­syyttä. Se on nor­maali osa oppi­mis­pro­ses­sia. Tär­keintä on kes­tää tuo het­kel­li­nen epä­mu­ka­vuus ja muis­tut­taa itseäsi, että teet tämän oman hyvin­voin­tisi vuoksi.

Todel­li­nen työ: Syyl­li­syy­den tun­teen sietäminen

Vaikka nämä käy­tän­nön vin­kit ovat hyö­dyl­li­siä, todel­li­nen työ tapah­tuu usein siinä het­kessä, kun olet sano­nut “ei”. Juuri sil­loin opi­tut tavat ja pelot akti­voi­tu­vat, ja saa­tat tun­tea syyl­li­syyttä, ahdis­tusta tai pelkoa. 

On hyvä ymmär­tää, että tämä epä­miel­lyt­tävä tunne on vain vanha, opittu reak­tio – se ei ole totuus tai merkki siitä, että oli­sit teh­nyt jotain vää­rin. Sinun täy­tyy sie­tää tuo tunne, anta­matta sen muut­taa päätöstäsi. 

Aina kun ase­tat rajan ja pysyt sen takana, vaikka sinua ahdis­taisi, annat aivoil­lesi uuden koke­muk­sen. Opit vähi­tel­len, että kata­stro­fia ei seu­ran­nut­kaan ja että sinä sel­viät kyllä epä­mu­ka­vuu­den tun­teesta. Tämä on se todel­li­nen muu­tos, jossa van­hat aja­tus­mal­lit alka­vat murtua.

Mitä tapah­tuu, kun uskal­lat pitää puoliasi?

Aluksi rajo­jen aset­ta­mi­nen voi tun­tua pelot­ta­valta. Saa­tat koh­data vas­ta­rin­taa tai ihme­tystä ihmi­siltä, jotka ovat tot­tu­neet tie­tä­mään, että olet aina käy­tet­tä­vissä. Tämä on kui­ten­kin väliaikaista. 

Kun jat­kat joh­don­mu­kai­sesti omien rajo­jesi vies­ti­mistä, kaksi asiaa tapahtuu: 

• Ensin­nä­kin, oma itse­kun­nioi­tus ja tunne omasta pys­ty­vyy­des­täsi kas­va­vat val­ta­vasti. Huo­maat, että sinä sel­viät, eikä maa­ilma kaatunutkaan. 
• Toi­seksi, ihmis­suh­teesi alka­vat muut­tua. Ne, jotka kun­nioit­ta­vat sinua, kun­nioit­ta­vat myös rajo­jasi. Ne suh­teet, jotka perus­tui­vat vain sinun yksi­puo­li­seen anta­mi­seesi, saat­ta­vat hii­pua – ja se tekee tilaa tasa-arvoi­sem­malle ja ter­veem­mälle vuorovaikutukselle.