Kata­stro­fia­jat­telu kuriin: Tun­nista mie­len uhka­ku­vat ja tun­ne­lu­kot pimeänä vuodenaikana

Loka­kuu on saa­pu­nut, ja luon­non vetäy­tyessä lepoon myös mieli voi kään­tyä sisään­päin. Pimeys ja vii­le­ne­vät illat voi­vat her­kis­tää meitä tavoilla, joita emme aina itse­kään tun­nista. Mureh­ti­mi­nen ja tule­vai­suu­den poh­ti­mi­nen saat­ta­vat lisään­tyä, ja pie­nistä huo­lista voi kas­vaa suu­ria, hal­lit­se­mat­to­mia ahdis­tuk­sen tunteita. 

Tun­nis­tatko itses­säsi tai­pu­muk­sen olet­taa aina pahinta – että pieni pään­särky on aivo­kas­vain tai yksi virhe töissä joh­taa vää­jää­mättä pot­kui­hin – saa­tat kär­siä kata­stro­fia­jat­te­lusta. Se on mie­len vää­ris­tymä, joka saa tule­vai­suu­den näyt­tä­mään jat­ku­vasti uhkaavalta.

Tun­ne­lu­kot kata­stro­fia­jat­te­lun taustalla

Miksi mieli sit­ten ajau­tuu täl­lai­siin kier­tei­siin? Skee­ma­te­ra­pian näkö­kul­masta kata­stro­fia­jat­te­lun juu­rella on usein syvälle juur­tu­nut tun­ne­lukko, eri­tyi­sesti alt­tius vaa­roille ja sai­rauk­sille. Tämä tun­ne­lukko saa sinut usko­maan, että maa­ilma on poh­jim­mil­taan vaa­ral­li­nen paikka ja että kata­strofi voi iskeä het­kenä minä hyvänsä. Se luo jat­ku­van tur­vat­to­muu­den ja varuil­laan olon tun­teen. Siitä seu­raa sit­ten se, että sisäi­nen äänesi, erään­lai­nen “huo­les­tu­nut van­hempi”, yrit­tää suo­jella sinua mureh­ti­malla ja enna­koi­malla kaik­kia mah­dol­li­sia uhkia – välillä hyvin­kin vaa­ti­vasti ja liioittelevasti.

Vaikka tämän sisäi­sen puheen tar­koi­tus on hyvä, se para­dok­saa­li­sesti vain lisää ahdis­tusta ja pitää sinut jat­ku­vassa pelon tilassa.

Tun­nista tuhoi­sat “mitä jos” ‑ket­jut

Muu­tos alkaa tie­dos­ta­mi­sesta. Kata­stro­fia­jat­telu ete­nee tyy­pil­li­sesti “mitä jos” ‑kysy­mys­ten ket­juna. “Mitä jos en saa sitä työ­paik­kaa? Sit­ten rahani lop­pu­vat. Mitä jos rahani lop­pu­vat? Sit­ten mene­tän asun­toni.” Tämä kierre voi jat­kua loput­to­miin, ja jokai­nen askel vie sinut syvem­mälle ahdistukseen. 

Tär­keintä on oppia hok­saa­maan se hetki, kun tämä aja­tus­pro­sessi käyn­nis­tyy. Kun huo­maat ajau­tu­vasi tähän kier­tee­seen, pysähdy ja totea itsel­lesi: “Nyt huo­maan, että mie­leni on aloit­ta­nut kata­stro­fia­jat­te­lun.” Tämä pieni etäi­syy­den otto on ensim­mäi­nen ja tär­kein askel sen val­lan mur­ta­mi­sessa ja osa laa­jem­paa ahdis­tuk­sen hallintaa.

Kon­kreet­ti­set työ­ka­lut aja­tus­ten uudelleenmuotoiluun

Kun olet tun­nis­ta­nut kata­stro­fia­ja­tuk­sen, voit alkaa aktii­vi­sesti haas­taa sitä. Sen sijaan, että hyväk­syi­sit sen totena, voit tar­kas­tella sitä kriit­ti­sesti kuin ulko­puo­li­nen tutkija. 

Kysy itsel­täsi, mitä todis­teita sinulla on tämän pahim­man lop­pu­tu­lok­sen puo­lesta ja mitä sitä vas­taan. Usein huo­maat, että todel­li­sia todis­teita uhka­ku­van puo­lesta on vähän, kun taas todis­teita sen vas­taan on run­saasti. Voit myös poh­tia, mikä olisi rea­lis­ti­sempi tai jopa myön­tei­nen lopputulos.

Toi­nen teho­kas keino on vaih­taa näkö­kul­maa. Mieti, mitä sanoi­sit ystä­välle, joka olisi samassa tilan­teessa. Toden­nä­köi­sesti tar­joai­sit hänelle loh­tua ja rea­lis­ti­sem­man pers­pek­tii­vin. Yritä tar­jota samaa myö­tä­tun­toa ja jär­keä itsellesi. 

Voit myös kysyä itsel­täsi: “Vaikka tämä pel­kää­mäni asia tapah­tuisi, miten sel­viäi­sin siitä?” Tämän kysy­myk­sen poh­ti­mi­nen vah­vis­taa luot­ta­mus­tasi omiin sel­viy­ty­mis­kei­noi­hisi ja vähen­tää tule­vai­suu­den epä­var­muu­den aiheut­ta­maa pelkoa. 

Mureh­ti­mi­sen kier­teen kat­kai­se­mi­nen on taito, joka kehit­tyy har­joit­te­lun myötä.