Hyl­kää­mi­sen pelko: Miksi taker­rut toi­seen tai työn­nät ihmi­set pois?

Ter­ve­tu­loa loka­kuun tee­ma­sar­jamme vii­mei­seen osaan. Tällä vii­kolla käsit­te­lemme yhtä kaik­kein perus­ta­vinta laa­tua ole­vaa pel­koa: hylä­tyksi tule­mi­sen pel­koa. Tämä kau­hu­kuva voi ohjata ihmis­suh­tei­tamme tavoilla, joita emme aina itse tun­nista. Se voi ilmetä panii­kin­omai­sena taker­tu­mi­sena tai ihan toi­salla tavalla: läheis­ten ihmis­ten pois työn­tä­mi­senä. Tutus­tumme hyl­kää­mi­sen tun­ne­luk­koon ja sii­hen, miten voit alkaa löy­tää tur­vaa ja vakautta sisäl­täsi käsin.

Loka­kuu lähe­nee lop­pu­aan, ja olemme mat­kan­neet yhdessä läpi mie­len moni­mut­kais­ten mai­se­mien. Tällä vii­kolla pysäh­dymme yhden inhi­mil­li­sesti syvim­män pelon äärelle: pelon siitä, että tär­keät ihmi­set läh­te­vät ja mei­dät jäte­tään yksin. 

Tämä pelko ei ole vain ohi­me­nevä huoli, vaan se voi hal­lita elä­mää ihan tos­sis­saan ja saa mei­dät toi­mi­maan tuhoi­silla tavoilla ihmis­suh­teis­samme ja sabo­toi­maan juuri sitä lähei­syyttä, jota eni­ten kaipaamme.

Mikä on hyl­kää­mi­sen tunnelukko?

Hyl­kää­mi­sen tun­ne­lukko on usko­mus siitä, että emme voi luot­taa mui­den pysy­vyy­teen ja tukeen. Sen yti­messä on tunne, että kaikki mer­ki­tyk­sel­li­set ihmis­suh­teet tule­vat vää­jää­mättä päät­ty­mään ja lopulta jou­dumme ole­maan yksin. 

Tämä tun­ne­lukko syn­tyy usein var­hai­sista koke­muk­sista, joissa tur­val­li­nen kiin­ty­mys­suhde on syystä tai toi­sesta järk­ky­nyt. Taus­talla voi olla van­hem­pien avio­ero, kuo­lema, sai­raus tai emo­tio­naa­li­nen etäi­syys – mikä tahansa koke­mus, joka on jät­tä­nyt lap­seen tun­teen siitä, että tär­keät ihmi­set voi­vat kadota arvaamatta.

Kaksi puolta samasta pelosta: Taker­tuja ja Pakenija

Hyl­kää­mi­sen pelko voi ilmetä kah­della vas­tak­kai­selta näyt­tä­vällä, mutta samasta juu­resta kum­pua­valla tavalla. Toi­set meistä rea­goi­vat pel­koon taker­tu­malla. He saat­ta­vat vaa­tia jat­ku­vaa vakuut­te­lua rak­kau­desta, tulla mus­ta­suk­kai­seksi pie­nis­tä­kin asioista ja tun­tea sie­tä­mä­töntä paniik­kia, kun kump­pani viet­tää aikaa eril­lään. Tämän takana on tie­dos­ta­ma­ton yri­tys kont­rol­loida tilan­netta ja tehdä itsestä niin vält­tä­mä­tön, ettei toi­nen voi läh­teä. Se on hätä­huuto: “Älä jätä minua, en sel­viä ilman sinua.”

Toi­nen sel­viy­ty­mis­keino on päin­vas­tai­nen: ihmis­ten pois työn­tä­mi­nen. Hen­kilö, joka pel­kää tule­vansa hylä­tyksi, saat­taa ali­ta­jui­sesti suo­jella itse­ään läh­te­mällä ensin. Hän voi väl­tellä sitou­tu­mista, etsiä kump­pa­neis­taan vir­heitä tai pro­vo­soida rii­toja, jotka joh­ta­vat eroon. Tämä on ennal­taeh­käi­sevä isku, jonka logiikka on: “Minä jätän sinut, ennen kuin sinä ehdit jät­tää minut.” Vaikka tämä voi tuoda het­kel­li­sen kont­rol­lin tun­teen, se joh­taa lopulta juuri sii­hen lop­pu­tu­lok­seen, jota hen­kilö eni­ten pel­kää – yksinäisyyteen.

Miten löy­tää tur­vaa itsestä?

Vaikka tun­ne­lu­kon ote tun­tuisi voi­mak­kaalta, voit ope­tella uusia tapoja suh­tau­tua pel­koosi. Kun tun­net hyl­kää­mi­sen panii­kin nouse­van, pysähdy ja nimeä se: “Nyt hyl­kää­mi­sen tun­ne­luk­koni on aktii­vi­nen. Tämä tunne on vahva, mutta se ei vält­tä­mättä ole totta tässä hetkessä.” 

Tämän jäl­keen on tär­keää rau­hoit­taa her­mos­toa, kuten viime vii­kon artik­ke­lissa opimme. Tur­vaudu tie­toi­siin hen­gi­tys­har­joi­tuk­siin ja maa­doita itsesi nykyhetkeen.

Kun suu­rin paniikki on laan­tu­nut, voit alkaa haas­taa kata­stro­fia­ja­tuk­sia. Kysy itsel­täsi, onko ole­massa muita, vähem­män uhkaa­via seli­tyk­siä tilan­teelle. Onko kump­pa­nin vas­taa­ma­ton viesti todiste lähes­ty­västä erosta, vai voi­siko hän olla yksin­ker­tai­sesti varattu? 

Opet­tele myös viet­tä­mään aikaa yksin ja teke­mään siitä itsel­lesi miel­lyt­tä­vää. Pie­net, tur­val­li­set het­ket omassa seu­ras­sasi raken­ta­vat luot­ta­musta sii­hen, että sel­viät ja olet koko­nai­nen myös ilman toista ihmistä. 

Tämä on matka, joka vaa­tii kär­si­väl­li­syyttä ja itse­myö­tä­tun­toa, mutta jokai­nen askel kohti sisäistä tur­vaa on askel kohti vakaam­pia ja onnel­li­sem­pia ihmissuhteita.