Kolme ajat­te­lu­ta­paa, jotka lisää­vät stres­siä – näin kat­kai­set ne

Stressi joh­tuu usein ulkoi­sista pai­neista, mutta mie­len tot­tu­muk­set vai­kut­ta­vat sen voi­mak­kuu­teen. Mus­ta­val­koi­nen ajat­telu, yliy­leis­tä­mi­nen ja kata­stro­fia­jat­telu ovat ylei­siä ajat­te­lu­ta­poja, jotka yllä­pi­tä­vät stres­siä. Tässä artik­ke­lissa ker­romme, miten voit tun­nis­taa ja haas­taa nämä hai­tal­li­set aja­tus­mal­lit kohti tasa­pai­noi­sem­paa mieltä.

Kun vain ääri­päät kelpaavat

Yksi aika ylei­nen hai­tal­li­nen tapa on mus­ta­val­koi­nen ajat­telu. Tämä on mie­len tai­pu­mus nähdä kaikki ääri­päinä, joko täy­del­li­senä onnis­tu­mi­sena tai täy­del­li­senä kata­stro­fina. Har­maan sävyjä ei ole. 

Kuvit­tele, että pidät esi­tyk­sen, joka sujuu hyvin ja työ­ka­ve­rei­den suusta tulee kehuja, mutta saat yhden kriit­ti­sen kom­men­tin. Mus­ta­val­koi­nen ajat­telu saa sinut unoh­ta­maan kai­ken kii­tok­sen ja julis­ta­maan mie­les­säsi: “Epä­on­nis­tuin täy­sin. Ei olisi pitä­nyt edes yrittää!”

Täl­lai­nen ajat­telu on uuvut­ta­vaa, sillä se aset­taa sinun onnis­tu­mi­sen riman jär­kyt­tä­vän kor­kealle. Tavoit­ta­mat­to­miin. Koska täy­del­li­syyttä ei voi saa­vut­taa, sinusta tun­tuu jat­ku­vasti että olet huono ja et osaa mitään kun­nolla. Edes sinne päin­kään. Pet­ty­myk­siä ja riittämättömyyttä. 

Tämän aja­tus­mal­lin voit onneksi haas­taa opet­te­le­malla tie­toi­sesti etsi­mään niitä kuu­lui­sia har­maan sävyjä. Voit kysyä itsel­täsi, voi­siko onnis­tu­mi­sen nähdä asteik­kona nol­lan ja sadan välillä sen sijaan, että se on joko tai. Jo pelkkä kie­len­käy­tön muut­ta­mi­nen ehdot­to­mista sanoista kuten “aina” tai “täy­sin” jous­ta­vam­piin, kuten “tällä ker­taa” tai “osit­tain”, voi avata uusia näkökulmia.

Yhdestä vir­heestä ikui­nen tuomio

Toi­nen stres­siä yllä­pi­tävä polku on yliy­leis­tä­mi­nen. Se tar­koit­taa, että annamme yhden yksit­täi­sen, epä­on­nis­tu­mi­sen tai muun nega­tii­vi­sen tapah­tu­man värit­tää koko maailmankuvamme. 

Mikä tahansa vas­toin­käy­mi­nen tun­tuu loput­to­malta tap­pioi­den sar­jalta, vaikka se oikeasti oli­si­kin vain yksit­täi­nen takaisku. Tämä voi ilmetä esi­mer­kiksi niin, että kun et saa hake­maasi työ­paik­kaa, alat aja­tella: “En kos­kaan tule saa­maan töitä, minussa on pakko olla jotain vikaa.” Yliy­leis­tä­mi­nen sanoo, että et tule onnis­tu­maan ja vie voi­mat yrit­tää uudel­leen. Se luo itse­ään toteut­ta­van ennus­teen, joka ruok­kii tule­vai­suu­den pel­koa ja ahdistusta. 

Täl­lai­sen aja­tus­ke­hän voit kat­kaista pysäh­ty­mällä tar­kas­te­le­maan todis­teita. Onko todella totta, että yksi epä­on­nis­tu­mi­nen mää­rit­te­lee koko tule­vai­suu­den? Mitä todis­teita sinulla on tätä muser­ta­vaa aja­tusta vas­taan? Usein olemme anka­ram­pia itseämme koh­taan kuin oli­simme ystä­väämme, tai ketä tahansa, koh­taan vas­taa­vassa tilanteessa.

Kun mieli ennus­taa aina pahinta

Kol­mas ylei­nen stres­sin lähde on kata­stro­fia­jat­telu, eli mie­len tai­pu­mus enna­koida aina pahinta mah­dol­lista lop­pu­tu­losta. Mieli alkaa kehi­tellä “entä jos” ‑ske­naa­rioita, jotka päät­ty­vät poik­keuk­setta itkuun ja ham­mas­ten kiris­tyk­seen. Totaa­li­seen tuhoon. 

Voit ehkä tun­nis­taa tämän ajat­te­lu­mal­lin tilan­teesta, jossa puo­li­son olisi pitä­nyt kotiu­tua jo tun­teja sit­ten, mutta häntä ei näy eikä kuulu eikä hänen puhe­lin ole päällä. Mieli ei ehdota ensim­mäi­senä, että ehkä puhe­li­men akku on loppu ja liikenteessä/​kaupassa on ruuh­kaa ja niin edel­leen, vaan se maa­laa kuvan onnet­to­muu­desta, pet­tä­mi­sestä, kuo­le­masta. Vaikka uhka on vain kuvi­teltu, kehomme rea­goi sii­hen täy­dellä voi­malla ja erit­tää stressihormoneja. 

Jat­kuva pahim­man pel­kää­mi­nen pitää kehon ja mie­len jat­ku­vassa häly­tys­ti­lassa. Täl­löin sinun kan­nat­taa pysäh­tyä arvioi­maan tilan­teen todel­li­sia toden­nä­köi­syyk­siä. Kysyä itsel­täsi, että kuinka toden­nä­köistä on, että pahin pel­kosi toteu­tuu, ver­rat­tuna mui­hin, arki­sem­piin selityksiin? 

Aja­tus­ten voima ja vapaus

Nämä aja­tus­mal­lit ovat vain tot­tu­muk­sia, eivät pysy­viä omi­nai­suuk­sia. Nii­den tun­nis­ta­mi­nen on ensim­mäi­nen askel. Se ei tar­koita posi­tii­vi­suu­den pakot­ta­mista, vaan tasa­pai­noi­sem­man ja todel­li­sem­man näkö­kul­man etsi­mistä. Se on taito, jonka voi oppia.

Tutustu Aja­tus­ten haas­ta­mi­sen työ­ka­luun – sieltä voit löy­tää hyvin­kin käyt­tö­kel­poi­sia vink­kejä pitää oma pää parem­min järjestyksessä.